fbpx

Miten varaudumme vanhusläheisen kanssa perheen ja seuran merkeissä mahdolliseen toiseen korona-aaltoon?

Tuleeko koronan toinen aalto? Siinäpä kysymys, ja voi kun siihen olisi selkeä vastaus. Vanhusten puolesta toivon, että me kaikki, perheensä sekä heidän kanssaan työskentelevät, olemme varautuneet hyvin ja pystymme järjestämään vanhuksen mukavan arjen ja välttämään vanhusläheisen henkisen kuin fyysisen kunnon laskun. Keväällä tehdyn asiakastutkimuksemme mukaan 38% vastanneista sanoi, että koronaeristäytyneisyys heikensi vanhusläheisen toiminta- ja liikuntakykyä…

Armi-Seuralaisen Onnellinen vanhuus -terveiset Vuoden Mummun tapaamisesta

Talvella Seurana järjesti Vuoden Mummun -äänestyksen ja sen voitti suloistakin suloisempi Mirkku-rouva Helsingistä. Hän on iloinen, avoin, positiivinen ja helposti lähestyttävä muistisairas ihanuus, asunut noin vuoden verran hoivakodissa ja levittää hyvää mieltä ympärilleen.  Mirkun Seuralaisena käy meidän Armi, aurinkoinen ja iloinen eläkeläinen hänkin. Armi kirjoitteli helmikuussa, ennen korona-aikaa, käynnistään Mirkun luona. Toivomme mukavaa lukuhetkeä Mirkun…

Seuralaisemme Sirkka kertoo: ”Seuralaisen tehtävä on antoisaa ja palkitsevaa”

Monella työelämässä lopettaneella on ylimääräistä aikaa. Työn loppuminen saattaa jättää aukon, jonka voi paikata ryhtymällä muistisairaan tai muun ikäihmisen Seuralaiseksi. Asiakkaan kiitollisuus, mielihyvä ja ilo tekevät Seuralaisuudesta merkityksellistä ja palkitsevaa. Aloitin Seuralaisena sattumalta, kun sain viestin, että Seurana Oy:n perustaja Mirka Saarinen haki muistisairaalle Riitalle Seuralaista. Riitta on hoivakodissa aivan oman kotini lähellä, ja minulla…

Laulajalegenda Eino Grönin ja Seuranan pihakonsertit toivat onnellista vanhuutta kuulijoilleen

”En olisi ikinä uskonut, että kun pihalleni saavun, siellä on odottamassa idolini Eino Grön ja valmiina laulamaan minulle! Kiitos lapset tästä ainutlaatuisesta yllätyksestä” Toukokuinen, kesän ensimmäinen lämmin viikonloppu oli täynnä tunnetta, kun Eino Grön vieraili parilla kymmenellä pihalla tuomassa iloisen laulutervehdyksen kuulijalleen ja läheisilleen. Idea tästä yksityisestä, turvavälit huomioivasta pihakonsertista lähti, kun halusimme tehdä mielialaa…

Toiveitamme hoivakodeille – yhteydenpito läheisiin

Kun kuukausi sitten hoivakodit ymmärrettävästä syystä kielsivät niin Seuralaistemme kuin vanhustemme omaisten vierailut hoivakodeissa, ensimmäinen toimenpiteemme oli varmistaa videopuheluyhteydet vanhusten kanssa. Ei ollut kovin vaikea miettiä, mitä tällainen eristäytyneisyys tekee vanhukselle. Seurauksena etenkin muistisairaalle tai muuta neurologista sairautta sairastavalle olivat selvät; mieliala laskee, puhekyky laskee ja liikkumiskyky laskee. Juttukumppaniakaan hoivakodista harvoin löytyy, koska asukkaat niin…

8 vinkkiä vanhusten hyvinvoinnin ylläpitoon korona-aikana

”Äidin mieliala on laskenut tosi paljon. Ei hän muistisairaana ymmärrä, miksi emme tule käymään. Hän kokee olevansa hylätty. Miten saan elämänlaatua äidille?” Viimeisen kahden viikon aikana olemme rakentaneet kiireesti malleja, joiden avulla saamme tuotettua iloa sekä vanhuksille että heidän omaisilleen. Koska fyysiset tapaamiset ovat rajoitettuja, ainakin hoivakodeissa, emme pääse tapaamaan kaikkia vanhuksiamme tällä hetkellä. Rajoitusten…

”Tämä kummivanhuus on todellakin onnellinen vanhuus, kuin olisi saanut lottovoiton!”

Sirkka-kummivanhuksemme totesi otsikon mukaisesti ensivisiittimme jälkeen, kun he tutustuivat Seuralaisensa Tuulan kanssa. Ensivisiittimme jälkeen he ovatkin olleet mitä mainioin pari yhteisten pitkien kävelylenkkien, kahvittelujen ja monimuotoisten tarinoiden merkeissä. ”Olipa jälleen ihana kuulla kummivanhus-Jaakon kuulumisia! ❤️ Jaakolla ja Raijalla tuntuu olevan todella erityinen suhde ja selkeästi Jaakko kovasti odottaa Raijan vierailua. Kovasti terveisiä täältä meiltä heille…

Miksi minä, ruuhkavuosia viettävä tytär ostan seuraa äidilleni hoivakotiin?

”Mä en ehdi taaskaan mennä äidin luokse käymään.” huono omatunto kolkuttaa taka-alalla. Perhe, lapsen iltaharrastukset, oma kasvava yritys ja koiranpentu vievät niin tehokkaasti ajan, että ikuinen aikapula äidin luona hoivakodissa käymisestä vaivaa. Matkaa sinne on 50 minuuttia autolla ja iltaisin kovin myöhäänhän hoivakotiin ei voi enää vierailua tehdä. Viikonloppuisin taas pitäisi olla perheen kanssa ja…

Suomessa katoaa kymmenen muistisairasta päivittäin – suljemmeko me ohikulkijat silmämme?

Olen tällä viikolla seurannut kahta muistisairaan katoamistapausta, toista todella läheltä ja itsekin suurta surua kokien. Toinen tapaus päättyi todella huonosti. Tämä minun lähitapaukseni onneksi vähän paremmin, sairaalan tosin sekin. Muistisairaiden määrä kasvaa hurjaa vauhtia ja haluankin herättää meidän jokaisen kansalaisen huomaamaan muistisairas ympärillämme. Se on kansalaisvelvollisuutemme. Miten on mahdollista, että Helsingin keskustassa muistisairas rouva voi…

Musiikkia ja Muistelua -viriketoimintamme saa aikaan onnellisia hetkiä järvenpääläisessä hoivakoti Elna-Mariassa

Terveiset Järvenpäästä, Elna-Mariasta! Kyseessä on lämminhenkinen, yksityinen, perheomisteinen hoivakoti. Yksi omistajasisaruksista, Niina otti yhteyttä ja tilasi meiltä vanhustensa iloksi lisävirikettä. Kyseinen hoivakoti onkin ihana esimerkki sydämellä tehdystä toiminnasta, lämpimistä arvoista ja halusta tehdä asioita hyvin, ja jos ei resurssit anna myöten, hankitaan palvelua ulkopuolelta.   23.1.2020 uutisoitiin Esperin tutkimus (linkki https://www.kauppalehti.fi/uutiset/esperi-raportti-paljastaa-karun-arjen-jota-ei-tyontekijoiden-maaran-lisays-ratkaise-puuttumattomuutta-ja-lapsellista-puuhastelua/508ff048-2f6d-4add-a611-3f9af77f67b9) , miten hoivakodissa kaivataan mm. ”yhteislaulua, muisteluksia.” Sehän…