fbpx

Ihana asiakas ja hurmaava yhteinen hetki. Seuraa sinunkin läheisellesi?

Naistenpäivänä tapasin ihanaa eläkeläisrouvaa ensimmäistä kertaa, kiitos hänelle aikaa lahjoittavan ystävänsä. Ajelin aamulla Haagaan ja ihailin kauniita 1950-luvun kodikkaita taloja ja rauhallista seutua.

Asiakkaan koti löytyi helposti ja oven tuli avaamaan iloisesti hymyilevä seniori. Esittäydyimme ja halasimme heti – myös hän tykkää halata, kuten minäkin. Yhteinen sävel löytyi heti. Hänen kotinsa on viihtyisä ja rakkaudella asuttu. Kaunista vaaleanpunaista, kukkia ja valokuvia läheisistä.

Tämä hurmaava rouva on viettänyt eläkepäiviä jo yli 20 vuotta. Keskustelimme paljon, hän kertoi elämästään, työstään, harrastuksistaan, perheestään ja sukulaisista. Liikkuminen on harmikseen hankalaa nykyään ja päiviä tulee vietettyä paljolti kotona, kun lähteminen on hankalaa. Ikäluokalleen tyypilliseen tapaan talossa ei ole hissiä ja rollaattorin kanssa on hankala lähteä yksin ulos.

Taas kerran tuli esiin, kuinka tärkeä kapistus puhelin ikäihmiselle onkaan. Keino pitää yllä sosiaalisia verkostoja ja vaihtaa kuulumisia. Kuinka moni vanhus sanookaan, että monta muuta laitetta voi kotoa viedä pois, mutta ei puhelinta.

Olemme myös asiakkaiden toiveesta Seurana Oy:ssä kehittäneet SoittoSeura–paketin niiden ikäihmisten iloksi, jotka eivät kuntonsa puolesta jaksa säännöllisesti tavata, mutta haluavat päivittäin jutella ja kertoa kuulumisiaan.

Lähtiessäni Haagasta halasimme taas ja itse olin taas onnellinen työni merkityksestä. Kiitos mukavasta aamusta.

Terkuin, Mirka  

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti