Oi muistatkos Emma sen kuutamoillan… 6 vinkkiä muistisairaan kohtaamiseen

Otsikossa laulu, jota pappani lauloi mummulle ja meille lapsenlapsille paljon. Tämä tuttu laulu tulee päivittäin mieleen, kun muistelemme vanhusten kanssa vanhoja asioita ja elämää. Muistelun merkitys on valtavan suuri, kukapa ei haluaisi muistella omaa elämäänsä kiireettä, kuunteleville korville.

Muistisairaus on kavala tauti, ja valitettavasti yhä useampi sen meistä kohtaa itse tai omaisena ja ystävänä. Jälkimmäisissä rooleissa sen kohtaaminen on vaikeaa; oma läheinen muuttuu ja itse ei tiedä, kuinka muutokseen suhtautua. Lisäksi kohtaamisen rinnalla mietityttää, kuinka oma vanhusrakas pärjää kotona, arjessa, askareissaan ja miten asian kanssa tulee edetä.

Eniten muutos vaikuttaa yleensä puolisoon; se henkilö, jonka kanssa on eletty nyt mahdollisesti vuosikymmeniä, tunnettu läpikotaisin ja rakastettu niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, muuttuu käytökseltään, toimintatavoiltaan, olemukseltaan. Tätä ei ole helppoa sulattaa.

Omien kokemuksieni mukaan (niin perhe- kuin asiakaspiiristä) usein puoliso on häkeltynyt muistisairauden kanssa. On vaikeaa osata suhtautua muuttuneeseen tilanteeseen, saattaa jopa hetkisen hävettää puolison kommentit ja muistamattomuus. On vaikea heittäytyä vähän kuin lapsen elämään taasen, vuosikymmenien tauon jälkeen: toistoja, asioiden kertausta, varoittelua, yksinkertaisista asioista puhumista, elämän rajoittumista – etenkin nyt kun elämästä piti alkaa nauttia eläkevuosien myötä.

Myös lapsille tilanne on uusi ja haastava. Missä on se tuttu ja turvallinen vanhempi, joka on toiminut niin olkapäänä, suunnan näyttäjänä kuin apuna koko elämän? Miten yhtäkkiä vaihtaa roolia, että lapsi onkin asioista huolehtija, niin kutsuttu vanhempi, joka huolehtii asioista ja varmistaa arjen sujumisen? Lapsen kohdalla tilannetta lisäksi hankaloittaa, että samalla pitäisi elää omaa elämää, tehdä täysillä töitä, viedä lapsia harrastuksiin, muistaa omaa puolisoa ja yrittää harrastaa itsekin. Myös välimatka saattaa olla esteenä säännölliselle näkemiselle.

Tässä muutama oma havainto muistisairaan kohtaamiseen, perustuen omiin havaintoihin ja maalaisjärkeen. Jos sinä elät uutta vaihetta muistisairaan rinnalla, toivottavasti näistä on hyötyä:

1. Kohtaa muistisairas ihmisenä, ei lapsena

Hänelle ei tarvitse lässyttää, puhua kuin pienelle lapselle. Muistisairaalla on etenkin alkuvaiheessa niin paljon hetkiä, jolloin hän vain kaipaa keskustelua ja hyväksyntää ja normaalista keskustelusta nauttimista. Muista mukava rauhallinen esittäytyminen, mikäli hän ei sinua muista.

2. Kun muistisairas puhuu ja muistaa jotain väärin, älä korjaa välittömästi

Hän elää omassa hetkessään silloin ja saattaa muistaa asian täysin väärin, mutta mitä sitten. Antaa hänen elää kokemuksessaan ja jatketaan juttua siitä. Ei korjaamista kannata alkaa väkisin tehdä, siitä saa vaan pian vaivautuneen hetken kummallekin taholle. Korjaaminen ja sitä kautta tuleva mahdollinen nolaamisen tunne ei tunnu kivalta kenellekään. Kerrankin voi ajatella itsekin että faktat ei-faktoina 🙂

3. Heittäydy tarinointiin

Muistisairaan kanssa keskustelu on helposti eläväistä. Paljon puhutaan vanhoista asioista, mistä et itse välttämättä tiedä mitään. Heittäydy, kuuntele, kysele; saat itsekin selville paljon hyviä muistoja ja tuot sillä hetkellä hienon merkityksellisyyden tunteen vanhukselle.

4. Hyppelehdi mukana asiasta toiseen

Muistisairaan kanssa saatat olla ensin 80-luvulla, siitä sujuvasti hyppäät 40-luvulle ja niin edelleen. Tarinointi on polveilevaa, mutta mitä sitten – siinähän tulee elämästä kerrontaa ja sinä saat olla tällä aikamatkalla mukana!

5. Huumori – se kantaa!

Muistisairas saattaa vaikka ahtaassa hississä hakea sanoja, ja suusta päästä aivan sopimaton sana. Heittäydy huumorilla tilanteeseen ja erilaisiin keskusteluihin, se kannattaa! Ja ympäröivät ihmiset yleensä ymmärtävät täysin. Muutenkin ei kannata hätiköidä muistisairaan kanssa keskustellessa, sanan hakeminen saattaa kestää ja jos hän aistii hätiköinnin, kasvaa epävarmuus puhumiseen.

6. Kosketa ja katso silmiin

Kukapa ei nauttisi halauksesta, olkapäillä olevista lämpimistä ja turvallisista käsistä.

Itse kaipaan papan kanssa tarinointia ja kiireetöntä vanhojen muistojen kuuntelua, ne toivat itsellekin niin paljon uutta sekä papan että yleensä 1920-luvulla syntyneiden elämästä. Onneksi työssäni saan nauttia päivittäin näistä elämäntäyteisistä muisteloista.

Täältä löydät vielä lisää vinkkiä muistisairaan kohtaamiseen. Ehkäpä tänään kuuntelen pitkästä aikaan Oi muistatkos Emma –valssin, tällä kertaa Tapio Rautavaaran laulamana.