fbpx

Positiivisuuden kehä

Tässä minun ja Seuralaistemme työssä palkitsevinta on ehdottomasti hyvän mielen tuottaminen niin vanhusasiakkaalle kuin hänen perheenjäsenilleen.

Se tunne on niin hieno, kun huomaa että on tehnyt vanhukselle juuri niin merkityksellisen kohtaamisen kuin toivoisi omalle vanhemmalleen. Että vanhus on tyytyväinen tapaamisesta, jossa on saanut tehdä juuri hänelle tärkeitä asioita, kiireettä.

Ja sitten kun se vanhukselle merkityksellisyyden, ilon ja virkistyksen tuominen on myös juuri sitä, miksi perheen tytär tai poika on palvelun tilannut: tuomaan hyvinvointia ja seuraa pitkien arkipäivien iloksi. Myös tilaaja on iloinen ja saanut sen mitä on halunnut rakkaalleen antaa.

Positiivisuuden kehä on siinä – kaikkien nautittavana.

Kesän helteillä yksi kauneimmista pyynnöistä tuli tyttäreltä, joka halusi saada isän mökille, nauttimaan kesästä ja auringosta ja itse aikanaan hankkimastaan mökistä maisemineen, läheisten kanssa. Tytär perheineen oli jo mökillä ja pitkän välimatkan vuoksi hän keksi pyytää meiltä saattoavun isälleen, sisältäen kiireettä tavaroiden pakkaamisen, kuljetuksen bussiasemalle sekä eväiden ostamisen matkaan. Tytär on sitten vastassa pysäkillä. Mikä ihana idea! Ja varsinkin kun tytär niin kauniisti sanoi että ”haluaa isänsä pääsevän nauttimaan omasta mökistään.”

Niinpä pakkasimme tyttären tekemän hyvän listan mukaan tavarat, rupatellen ja matkaa fiilistellen. Tämä muistisairas isä oli ihanan innokkaana valmiina matkaan! Ajelimme kiireettä bussiasemalle, kävimme kaupassa valitsemassa hyvät eväät ja juomaa. Lähtölaituri löytyi hyvin ja vierustoveri bussissakin vaikutti mukavalta. Ojensin bussikuskille lapun yhteystietoineen, jos tulee joku tarve soittaa ja kerroin, että vanhus ei osaa itse jäädä oikealla pysäkillä pois. Kuski lupasi varmistaa asian. Vierustoveri lupasi muistuttaa eväistä ja juomisesta.

Kun lähdin itse bussista ja halasin vanhusta ja toivottelin hyvää matkaa, oli tunne siitä, että oli oikeasti tehnyt merkityksellistä työtä. Tunsin iloa kaikkien osapuolten puolesta. Heilutin ikkunan läpi vanhukselle, lähetin kuvan bussissa istuvasta iloisesta isästä tyttärelle ja kerroin, mitä olimme tehneet.

Muutaman tunnin päästä sain ihanan kuittauksen, että isä onnellisesti ja hyväntuulisena perillä ja iloinen mökkiviikko voi alkaa.

Tämä työ palkitsee päivästä toiseen – jokaisen asiakkaan kanssa. Onneksi meillä on aikaa.

Iloisena, Mirka

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti